keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Usein kohtaamme täällä ajassa niitä ihmisiä

Kaksi ihmistä kohtaavat. Meillä on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä heidän (korvienväliinsä) enemmän kuin yleensä!

- Hei, olen Rekku (hyväksymuthyväksymut).
- No hei, mä olen Triinu (jännänimituollahyväksysäkinmut).
- Ootko säkin täällä töissä (hyväksymuthyväksymut)?
- Joo, siis mä tulin vasta tällä viikolla (onkstoijokupomohyväksysäkinmut).

- Kato, tässä on meidän nuorimmaisesta kuva, täytti eilen vuoden (äläkysyperheestääläkysyperheestä)!
- Ai ihana, niin ihana! Onko teillä kaksi lasta (varattumuttakiva)?

- No on meillä kuule yksitoista lasta (taastääontätätaastääontätä)...
- Voi taivas! Tai siis... kyllä teillä on vilskettä varmasti (miltäsenvaimonäyttää)!
- No onhan meillä, välillä aika rauhallistakin (miksenvoisollanormaalimiksenvoisollanormaali).
- On se ihana, että jaksaa lapsia kasvattaa silti (tääonsiislesta)!
- No onhan se ihanaa (hyväksymutsiltihyväksymutsilti).

- Lähdetkö pikkujouluihin (kyllämätiedänmuttakysynsilti)?
- Jaa milloinkas ne olikaan (mitentämänselittäätaahyväksymuthyväksymut)...
- Ne on ensi pe (jossesittenkintoisaaltamitämäsitäkiusaan)!
- Jaa, joo, öö, juu, nyt ei taida pystyä, oli vaimolla meno tuona iltana (mihinsenlähettäisoiskojokusisarilta)
- No eipä mitään (mikätonnimisiisolikaan)!

- (Viheltelee.)(hyväksymuttällasenahyväksymuttällasena)
- Onkos teillä joku vakaumus, kun noita lapsiakin on (kyllämätiedänmuttaasiaankuulukysyä)?
- No ollaan me noita vanhoillislestadiolaisia (mikstäähävettäävaikkeitarttishyväksymut).
- Vähän mä ajattelinkin (onkonekaikkitiukkiksiahyväksysäkinmut)...


Sitten huoneeseen tuli kolmas. Ihana että tulit! Tai siis (ihanaettätuotulitähän).

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

11 Usko, toivo ja r...

- Hirviä ilima!
- Aivan kauhia!
- Ankia laittaa lapsia kouluun tollaseen tuuleen.
- Ja kaivaa kurapöksyjä.

- Mää haluaisin kysyä, mutten taija kehata.
- No mitä sää! Sano pois.
- Lukkiikko sää jo sen uuven kirijan?
- Mitä! Minkä! En varmaan, ko en oo ehtiny lukia mittään koko syksynä.
- Paitsi Päivämiestä.
- Niin, paitsi sitä.

- Aijokko sää lukia sen Usko, toivo ja r...
- Taas niitä!
- Aijokko?
- No en, mitä sää musta luulet?
- No sitä että voisikkin lukia...
- Tä?
- ...katoppa ko sinunki lapsuuvesa teillä oli...

- No nyt sää höpötät! Ne on menneitä. Kyllä niitä jaksaa nää meijän perheet innostaa! Kerta kaikkiaan.
- Ei täsä teijän perheestä puhuttu.
- Ookko sää menny lukkeen sen kirian!
- En! Selasin akateemisesa. Sitten oli pakko laittaa takasin.
- Lukkiikko sää sallaa sitä! Hih!
- No en, mutta en mää halua, että koko kaupunki näkkee.

- Eikö ihimisellä oo oikeus ellää niinko uskoo?
- Niin! Vaikka kai siinä kirijasa puhutaan suurperheen lasten oikeuvesta johonkin hyvvään elämään ja...
- Misä ihimeesä voi elämä olla parempaa ko isosa perheesä!
- Niin.

- Mikä niitä riepoo? Onko niillä paha omatunto?
- Ketä sää tarkotat? Niitä kirijottajia?
- Niitä! Ja niitä, jokka vastaa niihin.
- En mää tiijä. Josko ne on väsyneitä.
- Vaan mistä syystä!

- Nyt mää en tajunnu, ai että mistä syystä?
- Niin. Mietippä *******lan perhettä!
- Niillä on kyllä kauhia tilanne.
- Vaan jos niillä on menny luottamus!
- Ai kuntaan?
- Pölijä! Luottamus siihen, että niille annetaan voimia.

- Siksikö niillä on kaikki sekasin?
- Niin! Eikä ne käy seuroisakkaan ku joskus.
- Jos ne ei jaksa.
- Niinpä! Ne ei jaksa uskua!

- Nyt mää tipahin aivan sun kärryiltä! Ookko sää jutellu niiten kaa?
- En! Niitä pitäis jonkun käyvä puhuttelemasa.
- Ai mistä?
- Esitäkkö sää tyhymää? Puhuttelemasa seuroisa käynnin tärkeyvvestä! Käykää seuroisa ja kaikki muu teille annetaan, eikö sitä Raamatusa sanota niin!
- Mää kyllä luulen että ei.
- No seurapuhheisa ainakin!

- Määpä meen sannoon Latelle! Late käy sanomasa niille.
(Late-puoliso on puhujaveli)

- Mihin ne miehet katos! Autotallisa ne on.

Vaan eipä Late ja tämän toisen sisaren mies olleet autotallissa. Ovi oli auki, ja pellon takana kuului mönkijöiden pörinä. Miesten hohotus kantoi autotallin ovelle asti.

- Voi rantsila noita miehiä!
- Kyllä! Vaikka on ne miehetki aika uupuneita välillä.
- Kohta ne kirijottaa siitäkin jonkun kirijan, surkia!
- Sitä ei ainakaan lujeta!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Usko, toivo ja ras...

Kivikirkon kiviaidalla istuu mies. Hän on ärtynyt.

Hän ei tykkää, että vanhoillislestadiolaista liikettä leimataan jatkuvasti. Niinkuin nytkin, on julkaistu oikein kirja siitä, miten ahdistavaa suurperheen äitinä olo on. Ei hän kiellä, että ongelmiakin on, mutta nyt vain on aina niin negatiivista tämä sävy.

Mies puhuu uskonnonvapaudesta, tai oikeammin sanoen, ihmisen oikeudesta uskoa miten haluaa (!) ja elää sen mukaan.

- Eikö ongelmia ole muka muualla? Esimerkiksi alkoholistiperheissä?

Jätetään mies istumaan siihen kiviaidalle. Keitä siellä aidan takana (sisällä?) kykkii? Rouva ja jälkikasvua, olemmeko oikeassa?

Aidan takana, aukean laidassa tosiaan on useampia ihmisiä. Mennään lähemmäksi.

- ...Juhani, tännepäin!... Maria, tuonnepäin!... Esko, katoppa näin!...
- Päivää! Saammeko jututtaa?
- Päivää. Jos ei mene pitkään. Nämä on syksyn viimeiset puolukat. (Kääntyy.) ...Hannu, auta Mauria! Elina, tuo Sirpa ja Sisko tänne!...

- Jaa puolukkaako te... Taidatte olla samaa perhettä?
- (Huoahtaa.) Kyllä. (Kääntyy.) Lapset, eiköhän lähdetä! Kyllä meillä on jo talaven puolukat.

Puiden siimeksestä alkaa tulla lapsia eri suunnista. Heitä on paljon! Yli kaksitoista.

- Taidatte olla vanhoillislestadiolainen perhe?
- Mekö? Kyllä. (Kääntyy.) ...Kaikki autolle!...
- Anteeksi, jos vielä häiritsen, mutta...
- Ei tarvitse anteeksi pyydellä, kunhan vain hengästyttää jo. Aamukuudelta tultiin jo koko porukka.

- Saanko kysyä, missä miehenne on? Onko hän... (Osoittaa kirkon aidalla istuvaa miestä.)
- Hah hah hah, sehän on Jyrki. Ei ole minun mies. Minun mies on tuolla (Osoittaa ruosteista pikkubussia ja kääntyy lapsiin päin.) ...Käykää herättämässä isä!...

- Te olette siis tämän suuren perheen äiti. Mitäs mieltä olette tästä Usko, toivo ja ras...
- Mistä?
- On julkaistu kirja...
- Niin siitä! En ole lukenut. En tiedä.
- Onko teidän mielestänne vanhoillislestadiolaisissa äideissä...
- On. Esimerkiksi minä. (Naurahtaa.)
- Mitä tarkoitatte?
- No sitä, että minä olen väsynyt!
- Niin.
- Mutta ei siitä kirjaa tartte kirjoittaa.
- Eikö?
- Siis tästä minun väsymyksestä. Minun mies se vasta väsynyt onkin! (Kääntyy autolle ja lapsiin päin.) ...Eikö isä jaksa herätä?...

- Tuo mies tuolla aidalla oli melko äreissään, onko teidän mielestänne...
- Jyrki on vähän kiivas. Se on vähän joko tai. Se on armeijasa töisä.
- Onko Jyrki...
- On. Veli.

- Loukkaako teitä näin suuren perheen äitinä, että julkaistaan kirja, jossa käsitellään...
- Ootappa. (Kääntyy Jyrkiin päin.) Jykä, tuu hakkeen puolukkaa!
- Jaahas.
- Niin että loukkaako? Ei kait nyt tuollainen voi minua loukata. Me ollaan kai tällainen normaaliperhe. Kyllä minä tiedän näitä, jotka on aivan kuilun partaalla. Kai niistä pittää puhua. Eikä edes kai.

Jyrki tulee paikalle. Jumalan terve, hän sanoo siskolleen. Päivää, hän sanoo meille.

- Meillä oli hyvät juttelut, me sanomme.
- Ota Jykä kaks ämpäriä vähintään, vie kottiin. Ei, ota kolome.
- No kiitos.

Jykä puhuu meillekin.
- No, nyt varmaan saitte kuvan tällaisesta oikeasta vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä, vai mitä?
- Kylläkyllä!

Jyrkillä soi puhelin. Hän vastaa.
- Haloo! Joo. Mitä? Joo. Istupa alas. Kohta olen siellä. Mulla on puolukkaaki. Joo. Älä hättäile. Kyllä tämä tästä. Tullaan.

-------

Siitäpä sitten itsekukin lähdimme koteihimme. Puolukkaperheen isäkin oli jo hereillä, autoa starttaamassa.

Täältä tähän.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Usko, toivo ja raskaus

Pyöreä pöytä. Useampi keskustelija. Aiheeksi annettuna suurperhe.

I

Y. Meillä on kuusi lasta.
X. Hyvä alku, he he he!
Z. Meillä on kymmenen lasta ja sata lastenlasta.
N. Paljon on elämää, ja nyt tuntuu, että kyllä me ollaan rikkaita!
Y. Kyllä lapset on niin ihania kun niitä syntyy, oikeita taivaan taimenia ne ovat, siltä tuntuu.
X. Niin, taimia.
Z. Rikkaus se on, suuri perhe kun on. 

II

Ж. Kyllähän sitä välillä on ison perheen kanssa ihan tiltissä.
N. Niin, mutta...
Ж. Tällä en tarkoita, että suuri perhe olisi paha. Eikä se lapsilauma aina tunnu rikkaudelta. 
N. Toisaalta me...
Ж. Eikä tämä ollut mikään kritiikin sana, ei. Onpa joskus uutinen uudesta raskaudesta vienyt aivan epätoivoon.
N. Eikö meillä ole aina...
Ж. Tällä en halunnut ahdistaa ketään isää tai äitiä. Ja vielä, ison perheen kanssa voi ongelmatkin olla moninkertaisia verrattuna pieniin perheisiin.
N. (Huolissaan.) Mutta me uskovaisethan...
Ж. Ei tämä ole kyseenalaistamista, ei missään nimessä.
N. (Kyyneleet silmissä.)
Ж. Välillä on fiilikset jo ihan sitä, että taivaassako sitä vasta saa levätä.
N. (Kyyneleet silmissä.) Mutta meille uskovaisille on...
Ж. Eikä tämä siis ollut mikään yleistys. Ihan oma psalmi vain. Vaikka onpa eräs tuttu sisar sanonut toivovansa keskenm...
N. (Kyynelehtii.)
Muut. (Kyynelehtivät.)
Ж. Että kyllä sitä pitää kohdata kaikki tunteet, jotka asiaan liittyvät.
N. ja muut. (Kyynelehtivät.)
Ж. Ja alati on mietittävä, mitä Raamattu tästä sanoo.

Joku. (Voimakkaasti kyynelehtien.) Kyllä me kaikki lapset tahdotaan ottaa vastaan.
Muut. (Ylen kyynelehtien.) Kyllä.
Joku. (Voim. kyyn.) Ja kestää pilkka.
Muut. (Ylen kyyn.) Kyllä. 
Joku. (V. k.) Kyllä me ollaan rikkaita.
Muut. (Y. k.) Kyllä.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

XXXV Virkistysilta

Isä n:o 99 valmistautuu rauhalliseen koti-iltaan. Kunnes...

- No niin, ysäri, lähdetäänpä!
- Lähdetään minne?
- Hö? Sinne isien ja äitien virkistysiltaan tietenkin!
- Minne? Jaa. En voi lähteä. Kerro terveisiä.

Turhahan tuossa on vastustella. Kauluspaitaa päälle vain ja matkaan. Lapset jäävät keskenään kotiin. Autossa isä n:o 99 yrittää vielä sanoa, että kotona makoilu olisi virkistänyt mitä parhaiten. Sitäkin ehtii, sanoo vaimo Jaana. Sitäpaitsi viime kerrasta on kohta kaksi ja puoli vuotta.

Rauhanyhdistyksen eteisaulassa on sankka joukko hymyileviä ja nauravia pariskuntia. Näin sitä virkistytään! Jopa Martti (jonka poika Mikko oli vastikään hylännyt elävän uskon) hymyilee vienosti vaimonsa vierellä, näyttävät keskustelevan Viljon ja tämän puolison kanssa. Valtavasti väkeä, ja silti nämä pienet pienet piirit, miettii isä n:o 99.

Eräs mies ja vaimo tulevat juttelemaan isä n:o 99:n ja Jaanankin kanssa. Aiheena autot, kelit ja lasten koulu, riippuen siitä, kuka puhui. Isä n:o 99 keskittyi esittämään hyväntuulista.

Alustus kestää ja kestää. Jaana näyttää kuuntelevan, mutta mitä tekee isä n:o 99? Kuunteleeko hänkin? Ruokalan takimmaisessa nurkkapöydässä, lähes varjossa, istuu tämä pariskuntamme, isä n:o 99 nojaten kyynärpäätään pöytään, otsallaan käteen, aivan kuin kasvojaan peitellen.

Lukijamme arvaa, että isä n:o 99 on omissa maailmoissaan. Alustusta pitävän puhujaveljen lempeän verkkainen ääni muuttuu isä n:o 99:n unisessa mielessä pehmeäksi, lämpimäksi toffeemassaksi, jota lapset nostavat kattilasta lusikoilla, ihmetellen, miten kerma ja sokeri onkin yhtäkkiä jotain aivan muuta. Isä n:o 99 nukkuu.

Yhtäkkiä hän havahtuu, kun koko ruokala nauraa. Hänellekö? Ei, vaan puheenvuoron pitäjän sutkaukselle, jotain avioelämän vastoinkäymisissä sattunutta hullunkurisuutta kai tämäkin isä muisteli. Isä n:o 99 ei voi tietenkään aavistaa, että alustuksen jälkeiset puheenvuorot ovat olleet alusta lähtien eräänlaisia loppukevennyksiä, yksi toisensa perään.

Jaana vilkaisee miestään. Isä n:o 99 häkeltyy, pitäisikö hänen tehdä jotain? Onko Jaana sanonut minulle jotain? Onko hän pettynyt?

Hetken  mielijohteesta isä n:o 99 huikkaa kädellään, ja oitis on kiertävä mikrofoni hänen kädessään. Isä n:o 99 miettii kuumeisesti, mitä oli sanomassa, ei saa ajatusta enää takaisin mieleensä, sekunnit kuluvat, kuluvat... Kylmä hikikarpalo valuu isä n:o 99:n ohimoa alaspäin. Aivan kuin kaikki joka suunnalta odottavat, että saadaan seuraava comic relief tässä harmaassa arjessa eteen- ja taaksekinpäin raahustavien lestadiolaisäitien ja -isien virkistysillassa. Mutta sellaista ei tule.

Viimein isä n:o 99 rykäisee, valittelee, ettei ikävä kyllä kuullut alustusta, mutta haluaa jakaa kaikkien kanssa ilon siitä, miten hyvää palautetta nuoret ovat antaneet raamattuluokan kevätretkeltä.

Kukaan ei naura. Viljo tosin näyttää hymyilevän leveästi ruokalan toisella laidalla. Miten isä n:o 99 äkkää juuri hänen kasvonsa väkijoukosta? Entistä hämmentyneempänä hän antaa mikrofonin eteenpäin. Hiljaisuus tuntuu piinalliselta, kunnes illan vetäjä kiittää puheenvuorosta ja lähettää mikrofonin seuraavalle puheenvuoron pyytäjälle. Samalla sieltä täältä alkaa taas kuulua vaimeaa puheensorinaa, mikä tuntuu jo helpottavalta äskeisen äänettömyyden jälkeen.

- Nyt lähdetään ja heti, sihahtaa Jaana isä n:o 99:lle. Mitä tämä on? Tekikö hän jotain väärin?

Isä n:o 99 kompuroi ruokalan halki vaimonsa perässä. Hän vilkaisee vielä ovella taakseen. Martti seisoo kalpeana mikrofoni kädessä. Martin valittava ääni kuuluu vaimeana vielä naulakoille, mutta kohta ollaan jo ulkona.  Autossa Jaanalla on asiaa.

- Vai et kuullut alustusta!
- No tavallaan en.
- Muuten kiva puheenvuoro, mutta Määtän isä piti aivan samasta asiasta, miltei samanlaisilla sanamuodoilla juuri hetkeä aiemmin vastaavanlaisen puheenvuoron.
- Jaa.
- Siitä se hiljaisuus. Voit jo rauhoittua.
- Etkö...? Suutuitko...?
- Hah. Ei tuollaisista suututa. Olipahan vain syy.
- Syy? Isä n:o 99 ei ymmärrä.
- Eiköhän siellä istuttu ihan riittämiin.
- Ettäkö riitti?
- Niin. Ei tällä kertaa kolahtanut, ei minuun, eikä ilmeisesti sinuunkaan.
- Niin.

Isä n:o 99 kuulee vaimoltaan, että sinänsä ihan sovinnaisen, mutta ilman selkeää johtolankaa edenneen alustuksen jälkeen puhuttiin ympäripyöreitä. Illasta alkoi kehkeytyä vitsivisa, jossa kilpailtiin parhaista nauruista.

- Ei kait se haittaa, miettii isä n:o 99 - huomaamattaan ääneen.
- Ei ei. Mutta riitti.

Isä n:o 99 ja Jaana käyvät ABC:lla iltakahvilla. Jaana miettii vielä pöydässä, että olisi ollut monta monta ajankohtaista aihetta, joita ei tuolla vain enää pystynyt kukaan ottamaan esille. Ihmisillä oli jo liian hauskaa. Läheltä kuuluu peliautomaattien iloinen pulputus.

Kotikadulle kääntyessä koko virkistysilta ei käy enää kummankaan mielessä. Jaana hyräilee tyytyväisenä jotain, ja isä n:o 99:n mieliala nousee: koti-ilta, aivan kuten suunnittelin!