vi Dhzedi syö historiaa

Välillä on Tuusniemen SRK:llä paiskittava töitä.

- Viänänen! Herree!
- Eikö sua immeinen levätä! Eehän tää ou mikkään herätysliike!
- Elä ala nyt saevartelemmaan, oes ihan oekkeeta työtä nyt. Ota nitoja ja napsuttele nämä yhtteen.
- Mitäpä ovat nämä? Sinun nimi kannessa.
- No minä saen eilissäpäevänä idean, kun kätteen sattu se Hulukon kirja*. Tämä nivaska on minun älynvälläys sen pohjalta! Vuan kun monistuskonneesta on niitit loppu, niin suat sinnäi osallistuva.
- Mitteepä tämä pittää sisällään, ei Viänänen jummarra. En minäkkään iliman vihjeitä kaekkee sissäästä.

- No minä kirjotin iltapuhtteena tällasen kirkkohistoriallisen katastuksen tästä viime vuosilta. Hulukko on ollunna meleko epeli! Muutama sivu historioo ja sitten ommoo suarnoo sivukaapalla. Näen se oes nyttii tehtävä! Ja ennen kaekkee: tässä mittään tohtorloeta tarvita!
- No jo on!

- Ja nyt myö ollaan Hulukon linjoloella: johtonmukasesti nouvatamme kullosenkin kirjottajan, eli tällä kerttoo minun omaksummoo kirkkohistoriallista linjoo! Helepoks tulj kirjottaminen, kun hokasin sen.
- No kyllä minä sinuttii tiijän, että totta huastanet.
- Kynä sauhus niin jotta eukko toe vuahtosammuttimen siihen vierreen, muksuloehen välliin. Kotonahan noeta penskoloeta on aena siinä öllöttämässä. Vuahtosammutin eros muksuloesta lähinnä siinä, ettee sillä ollunna sormee nenässä, heh! Nyt vielä oes ne harttausepistolat viännettävä, parkymmentä riittännöö. Eppäelevän tuomaan vakkuuttamiseks.

Viänänen selailee monistenivaskaa. Siinä on 12 sivua. Hän näyttää miettivältä.

- Männöököhän tämä läpi. Otsikkoloesta ei välttämättä raahotu aenakkaan tämä mies, eli minä.
- Viänänen, sinnout varastomies, hyvä sellanen tietennii. Elä sitä unoha. Mikäpä otsikkoloessa? Ne minä nimenommaan sorvasin sillä keinon, että kahvia mänj... ja tupakkoo.
- No minä mietin näetä lukuloehen nimijä: Piispa liiottelloo. Vanhoellislestatiolaesista tulloo syntipukkiloeta. Naespapit hakevat huomijota. Onko vanhoellislestatiolaesten vaeno jo ihmisoekkeusrikkomus. Sitä minä vuan, että männöökö tämä oekkeesti läpi. Ja suapiko kirkkohistorioo kirjottoo noinikkään.
- Kyllä se Viänänen on niin, jotta kun kannessa lukkoo kustannusliikkeen loko, niin se männöö täyvestä ku häkä!
- Ja sitten se, että Dzhedi on vuatinunna esiluettavaks kaekki tekstit.

- Dzhedin minä unohin kokonnaan. No, eipä mittään, annettaan hänelle. Mitenkä se Dzhedi on ollunna koko uamupäevän niin hiljjoo? Tokko tuo kippeeks ryhtynnä.
- No se mänj postiaatolla Kuopijjoon.
- Nyt tipahti leoka lattijjaan? Piästit sen mänemmään? Viänänen!
- Eekö se ou parree niin, jotta ihan rehellisesti ramppovvaa siellä, kun mehtiä pitkin samovvaa. Riistaveillä olivat tehneet hälytyksen, kun karvanen jättiläenen juoksoo isäntien metissä.
- Minä laetan kahvin tippummaan, ei tätä tyhjin päen kestä.
- Laeta vuan jos mielj kahvii. Kohtahan tuo Dzhedikin kottiutuu, postiaato on kohta näellä nurkin takasin.

Puheenjohtaja saapuu toimistoon. Hän on hyvällä tuulella.

- Tikkamestari suapuu, taalut peruslukemille!
- Minä otan voettonen revanssin, et sinä kauvon mestaroi.
- Ota mitä otat. Hyvä jotta kahvia on tulollaan. Ja hallihteva tikkamestarj on hallihteva. Meillä olj kovat viännöt takapihalla sillon.
- Kyllä meistä jokkaenen on sisimmässään valamis vaekka mihin, niinkun tuon tikkamestaruuven koppoomaan.

Sitten alkaa ryminä. Dzhedi saapuu.

- RRäyh!
- Ka Dzhedi, paenahan puuta! Ota kahvii, tässä oes yks moniste sinullen tavattavaksi asti.
- Alanya! RRRäh!
- Mitä se sano, Viänänen!
- Ee ota kahvii, se haluvaa sitä turkkilaesta.
- Turkki...?
- No sitä jukurttii, sitähän on jiäkuappi turvollaan.

Dzhedi vilkaisee monistetta kiinnostuneena, ja huomaa, että pääsihteeri on ottanut siitä satakunta kopiota. Viänänen istuu uneliaana nitoja kourassa. Pääsihteeriä jännittää. Tikkamestari on täysin tietämätön mistään. Yhtäkkiä Dzhedi nappaa monistenivaskat, repii ne kappaleiksi ja syö paperit! Siinä ei mene kuin minuutti. Sen jälkeen hän sanoo hyväntuulisesti:

- Hohohoho!
- Naoroko se, Viänänen?
- Ee se naoranu. Se haluvaa lissee sitä jukurttii, kyyt'pojaks.
- Mikähän olj minun kirkkohistoriassa vikana, mietin tässä?

- Parree olla miettimättä. Vuan mikä killottaa Dzhedin korvassa? On se veijari, hiän on otattana Kuopijossa lävistykset!
- Dzhedillä on korvakoru? Kohta minen kestä ennee! Viänänen.
- No sano.
- Kerro Dzhedille, ettei korvakorut ole oekeen ollunna tapa näellä maen. Uskovaesina myö tahottaan...

Mutta Dzhedi on kielitaitoinen. Hän ymmärtää ja karjaisee:

- Samara! Togo! RRräyh!!!
- Hiän sannoo jotta...
- Ee tarvii suomenttoo, Viänänen. Näköjjään minä alan ymmärtää laeteelta, mitä tuo jukurttimies ajjoo takkoo.



* Kullervo Hulkko: Kukistumaton valtakunta. SRK 1965.

v Dzhedi karkaa

Tuusniemen SRK:lla ollaan oltu hetken hämillään. Mutta linja on selvä: Dzhedi hoitaa asioiden ääneen sanomisen, ja varastomies Viänänen on ainut, joka saa hänen puheestaan selvää. Että 'asioloilla' on taipumus 'lutviintua', he sanovat. Jopa eräänä keväisenä päivänä:

- Viänänen! Herree!
- No mikä on?
- Dzhedi on karannu! Kalterit viännetty vieterlöiks, ikkuna säretty ja tassunjälet loettonneevat takapihan kuusikkoo kohti!
- Mikähän tuolle tullunna, näläkäkö. Hohhoijaa kun unettas vielä.
- Sitä minä vuan, että saetko sinä sitä Dzhediä laettammaan sen mittatillauspuvun piälleen, ettei ihan syntymäasussa?
- No kyllähän hiän se piälle pisti. Ratvatin se repi riekalleeks, on kuulemma turhanaekunen koristus. Siitä tuljkin mielenviereen jotta käski meijänkin repiä ravatit.
- Ravatitkin oes revittävä! Minkä ihmeen tähen?
- Se on kuulemma turhanaekusta koristusta. Tiespä häntä sinunnii ravattien miärän, kymmenijä. Paheksu.
- No nyt ei taija tuo olla ykkösropleemi tuo ravattijuttu. Nimittäen! Arkiston ovi on aaki.Ja kenen tehtävä olj vahtia arkistova, Viänänen? Sinun!
- No nyt on sattuna isomman luokan munnaus.

Viänänen ja pääsihteeri menevät arkiston ovelle. Kuten moni tietääkin, he pelkäävät mennä arkistoon. Siellä löytyy liikaa asiaa yhden savolaisen tunnolle oikein päin selitettäväksi. Siksipä siellä ei olla vuosiin juuri käyty, menneisyys muistuttaa liikaa itsestään.

- Voe hyvänen aeka! Dzhedi on vienä mukkaansa Ö-mapin!
- No nyt tulj mutkia matkaan ihan kertalaakista. Vai sen se on ottana!
- On se terävä kaveri! Voijaanko myö luottoo siihen, Viänänen?
- Dzhedi jos kuka on luotettava, ja oekkeuvenmukanen! Jotta en hötkyilis sitäkään, mitä jo kerkesin hötkyillä. Männään kahville. Ja pannaan arkiston ovi kiinni, minen niin tästä hajusta.

Kahvihuoneessa vierähtikin muutama tunti. Tikkataulu on tuotu sadepäiväksi sisälle, ja tikkaa heitellen ja kahvia juoden unohtui Dhzedinkin pako. Puhelin soi tiuhaan, mutta Viänänen ja pääsihteeri eivät vastanneet, arvuuttelivat vain vuoroin, kuka soittaa ja minkä asian perässä.

(Puhelin:) - Tililili! Tililili! Tililili!
- Tuo mahtaa olla se Etelä-Suomen valakokaalus, vai mitä Viänänen luulet?
- Joo, se sitä pöksylöihen reppiimistä on reklamoinunna joka päevä.
(Puhelin:) - Tiluliiluu tiluliiluu tiluliiluu lei!
- Tuo on se Pohjois-Suomen numeromies, se perevvää sitä Dzhedin palakkausta. Ee vastata.
- Ee.

Iltapäivällä Dzhedi palasikin takaisin samaa tietä, mitä oli lähtenytkin. Veljmiehet kävivät haastattamassa Dzhediä, ja yrittivät kautta rantain saada tätä luopumaan karkaamisajatuksista. Häntä tarvitaan täällä. Dzhedi istuu sellissään, hieman pölyyntynyt mittatilauspuku päällään.

- Wörrgh!
- Mitä se sano, Viänänen?
- Hiän sano, jotta Ö-mappi oes julukastava.
- Tuota noen. Toevottavasti suahaan aekoo... siis miettimisaekoo. Katotaan.
- Wouuu-u-uu-BRzhk RRräyh!
- Kerro Viänänen, kerro äkkiä!
- Arkisto pitäs kuulemma tuulettoo. Taevun kyllä itekkin samalle kannallen, jos varastomieheltä kysyt.
- Tää alakaa muistuttaa jo sissäestä riisijä! Ei piästä vähällä! Onkohan sillä vielä asijoo. Voe kun ossaes kielijä!
- Blojojojojojonnnnggg! Wwwruuum!!!
- No nyt hiän sannoo, jotta arkistoon oes piästettävä jokkaesen. Ei käy ennee se vanaha käätäntö, että on oltava vualeet hivukset, siniset silimät ja mies. Naeset eritoten käski toevottee tervetulleeks.
- Vae sellasta. No tuostapa tuskin tulloo isompoo vahinkoo, mitä jo on sattunna. Tulukkaan kuka haluvaa, tuuletettaan se liävä tänä iltana.

- Bobb-labababa kuopijo bumm bumm bumm RRRäyh!
- No, Viänänen, tuas oes sulle kiännöstyö.
- Voe yhen kerran mitä on männä tekemään, sanon, vaekken hötkyile.
- No kerro eläkä pie hulluu jännityksessä! Kotonahhi suap jännittee millon mitähin.
- No jotta Dzhedi näytti sitä Ö-mappia Savon Sanomien toimittajille.
- No voehan! Se tietää lissee julukisuutta. Viänänen.
- Ka mitä.
- Nyt jos koskaan on otettava lunkisti. Männään Viänänen tikkoo heittämmään. Pyyvä tuo Dzhedi mukkaan. Se on piettävä tyytyväisenä, se on piäassii nyt.
- Selevä. (Dzhedille:) Hoplaa, Dzhedi, nyt oes mukavvoo tikanheittoo luvassa.
- RRräyh!
- Hiän tulloo.
- Hyvä!

iv Sisäinen kritiikki

Puhelin soi jälleen kerran. Pääsihteeri ehtii vastaamaan.

- Tuusniemen SRK, hojo hojo!
- No täältä soittaa X.X. Länsi-Suomen Siionista, kyselisin paria asiata, jotka aharistaa...
- Voetko soetalttoo viikon piästä? Nyt ei oekkeen ehtis.
- No, minulla olisi pari kysymystä siitä uudesta...
- Ae, sinä tarkotat meijän Dzhediä! Senpä tähen et kehtois viikon piästä...
- No mistä kiikastaa? Ei ehritä vastailemahan?
- No meillä on tällanen rasvanpolttoviikko mänössä. Mutta piettään ihan meijän kesken tää assii.
- ????

- No se on tuo meitin Dzhedi, käski meijät hölökkeemään, aekaset miehet! Ja sitä kaohheinta lajia, sitä sauvakävellyy käski lykkimmään! Kyllä nöyrryttää!
- No sitä me täällä ihmetellähän Länsi-Suomen Siionissa sitä uutta meriavastaavaa...
- Työ outta vähän samassa venneessä meijän kanssa, hoo moelasena ollaan välillä.
- Jaa?

- No se Viänänen tulukkas sen eiliset murahtelut, kun käätiin ruokkimassa se itämuan ihme. Se julukes sannoo, että meistä on tullunna lihavia!
- Eikä!
- No niin se tohti männä sanommaan. Ja sitä on nimenommaan rukkoeltu, ettei lihottas. Ja Dzhedi männöö tuollasta sanommaan. Minä en mielellään lähtis tien piälle sauvoloihen kanssa vehttoomaan.
- Kuinkas te suostutte tottelemahan sitä Seriä?
- Dzhediäkö meinoot? No se on oekkeestaan meijän tän hetken pelastus. Mutta voe elämä se ottaap ylyppeyven piälle, kun alako meitä soemoomaan! Oes puhuna vaen muihen pahhuuvesta! Lihavaks ollaan muka tullunna! Voe elämä!

- No mulla oli se toinen kysymys...
- No tavallaanhan sinä et suana vasttaasta siihen ensimmäesenkkään, kun et kysynä. Nyt on vuan mäntävä, koko konttorj lähttöö nyt tuonne muantien vartteen sauvoloihen kanssa kävelemmään. Mutta jos näin meijän kesken, niin yritettään ikkään kun salassa polttoo nämä rasvat, työ ymmärrättä siellä latoloihen keskellä...
- No en nyt noista kansanterveyrellisistä seikoista osaa sanoa...
- Se Dzhedin mokoma väettääp, jotta ei ou yksin rasvarosenttiloesta kyse! Voe elämä, alakkaa tuas korpeemaan, minä välillä mietin, tulukkovvaako se Viänänen niitä sen karvatietäjän mörräyksii vähän kottiinsa päen, siis Viänäselle. Toenen olj, jotta ritisoi liiallista muikkukukon tarjotteluva! Siinä sitä ollaan, jos sitäkin alakaa ritisoimaan. Mutta nyt myö männään! Jotta viikon piästä!

iii Dzhedi

(Lukija antanee anteeksi, että vakavasta asiasta siirrytään toiseen äärilaitaan...)

Tuusniemen SRK:lle on kutsuttu vastuuhenkilöt koolle. Aiheena, kuten aina, ajankohtaiset asiat. Tärkeimpänä Dzhedin esittely.

- Tervetulloo kaikillen! Ja tää viivyttely tämänni kokkouksen järjestämiselle ei ollunna tällä kerttoo se aenanen ajalla pelluu, vuan ihan kieljtietteellinen näköseikka!
- Juu, tosijaan, piäsihtteerj tuossa sanohin sen olennaesen, meillä on mennynnä lausuntaharjotuksissa viimeset kolome viikkoo. Vuan nyt tulloo niin luontevasti ettette ikänä meistä savolaesista usko: kuulkkeepa kun sanottaan: Dzhedi! Hänninen, sano sinähin! Ja Viänänen, herree ja sano perässä!
- Dzhedi!
- Dzhedi.
- Siinäs kuulitta!
(Veli Etelä-Suomen Siionista:) - Tuota noin, mistähän nyt on kyse?
- Nyt tullaanni siihen. Dzhedi on meitin uus työntekijä, eikä ihan vähänen oukkaan!
(Veli Pohjois-Suomen Siionista:) - Mitä? Onko palkattu työntekijä ilman meidän mielipiettä?
- No tää Dzhedi tulj meille meleko vauhilla, että ei siinä kerennynnä kyselemmään joka tuulensuunnasta. Ja onko sitä ennennikkään kyselty, heh heh!
(Veli Hämeen Siionista:) - Nyt mää en pysy yhtään mukana, mää tipahrin!
(Veli Lounais-Suomen Siionista:) - Miksei tämä Dzst... Zhde... uus tyäntekijä istus meirä joukko?
- No jos minä sinnuu oekkeen tulukkasin, niin ihmettelitkö, jotta miksei Dzhedi ou paekallan?
- Juur nii!
- No kohta työ sen ite niättä.
(Veli Pohjois-Suomen Siionista:) - Mihin tehtävään tämä Tsentti on ees palakattu? Ja mihin hintaan?
- Ee hättääellä, ee hättäellä, ettekö työ yhettätoista käskkyy muista? Ee hättäellä.

- Kattokeepas kun meitillen on nalakutettu vuoskausija jotta ulosanti on vähän monensorttista. Ihan mitä sattuu piästettään suustamma, kun metia tulloo ja kysellöö. Ja väettäät, että ollaan kaks- ellei kolominuamasija, kun joka suuntaan hienosiäjettään meijän viesti kuulijan mukkaan! Vasttuuhan on kuulijan, se on selevä, mutta.
- Nyt myö löyvettiin tuo Dzhedi, ja se on mies paekallaan! Josttaen Venäjän takkoo hyö toivat, mikä lie tatsikki on sennii kansalaesuus.
- Dzhedistä on tullunna meijän julukisten lausuntoloehen ja kannanottoloehen vasttuuhenkilö!
(Veljet joka ilmansuunnasta haukkovat henkeään: hämärää!)
- Dzhedi sannoo jokkaeselle saman, olj häntä sitten arkkipiispa eli mökin mummero Koellismualta, olj häntä rakas velj tae sisar Herrassa eli ei!
- Dzhedi osovvaa sen puolen, se ei kursaele.
(Veli Pohjois-Suomen Siionista näyttää kiinnostuvan.)


- Myö ollaan ylyppeitä ja kiitollissii, jotta meille johatettiin tuo Dzhedi!
- Myö kokkeillaan nyt rehellisyyttä! No vitsihän tää olj.
- Dzhedi soppii kyllä tulevvaan tehtävväänsä kuni sormi nennään.
(Veli Etelä-Suomen Siionista:) - Tulevaan? Eikö hän ole vielä... valmis?
(Veli Länsi-Suomen Siionista:) - Ei mahra mies olla uskovaanenkaan, tollaanen nimi?
- Voe tokkiisa on, ahtaat portit on käytynnä.

Veljet joka Siionista haluavat nähdä Dzhedin. Missä hän on? Tulkoon itse kertomaan itsestään!

- No myö annettas hänen vielä vähän aekkoo raohottuu tuolla takahuonnessa.
(Ääni veljien joukosta:) - Ai.... siinä... huoneessa?
- Ka just siinä, panssar'ovet ja kalterit, just siinä huonneessa hiän köllöttääp tälläin hetkellä.

Veljet joka Siionista vaativat päästä Dzhediä katsomaan.

- No... Mitenkähän tuo oes. Viänänen! Herree!
- Ka mitä?
- Hyö halluisivat nähä Dzhedin.
- Ka voetashan myö yrittee.

Veljeskunta hiipii kohti perähuonetta. Tuusniemen SRK:n veljet muistuttavat, että Dzhedi on suora ja tasapuolinen, sellaista ei ole ennen nähty. Perähuoneen ovella mieskööri jähmettyy paikalleen, sillä huoneesta kuuluu:

- GöööööörrrrRRRRRR!!!
(Ääni miesten joukosta:) - Mi-mi-mi-mi-mi-mikä ääni tuo oli?
- No myö on tuohon totuttu, kyllä työhin sitten. Viänänen, ravotahhan ovvee, niin näkevät, silimästä silimään!
- Toentasko tuo?
- Avvoo poes, se on uus linja nyt meijän kartanossa! Suorroo puhetta.

Viänänen raottaa ovea. Karvainen jättiläinen kerkiää puraista Etelä-Suomen veljen suorista housuista lahkeen riekaleiksi.

- GgrrrraaaaaaahhhhHHHH! Dzhänggg dzhänggg goo-gologolo RRÄyh!!!
(Ääni veljien joukosta:) - Voi hyvänen aika! Mitä hän sanoi?
- Viänänen, tulukkoo! (Kuiskaten veljille halki Suomen:) Tuo Viänänen on meistä aenut joka suap selevvee sen puhheesta. On se ihme mies! Sano Viänänen.
- No hiän sitä, että ollaan kaekki viärässä.
(Veljet halki isäimme maan:) - ???
- Siinä se tulj! Viärässä ollaan. Pistätkö Viänänen oven, ja telekkee sillälaella jottei se piäse karkoomaan.

Oven takaa kuuluu vielä voimakas murina. Suomen Veljet eivät halua, että Viänänen tulkkaa murinaa, vaikka  tämä oli jo valmiina sanomaan. Pahennusta ilmassa. Emmehän me... tai siis eihän Jumalan seurakunta voi erehtyä! Ja tuo karvajätti tuolla väittää, että olemme väärässä!

- No eeköpä hän vuan tulukinna sitä Puavalin kirjettä, huasto meijät tuas miettimmään, että poes, poes on poekettunna, ihan kelevottomija oumma.
- Yks vika tuossa Dzhedissä kyllä on, sille ei nuo meijän sapuskat oekkeen maestu. Jottain turkkilaesta jukurttii se vuan syöp. Ja lihhoohan tuo vetäs minkä ehtis, että kiitä Etelä-Suomen Veljmies onnees ja Luojjoos, vielä sullehhii jäi elonpäevijä!
- Ja jos sinnuu harmittaa, niin tuolla laella se suhtautuup kaekkii, arkkipiispakin kävi tiällä, ja oesitpa nähnynnä mikä meno olj sillon! Jotta sama kohtelu kaekillen, ei mittään kaksos- suatikka kolomosviestintöjä tästä lähttiin!

XXII I will survive

Eräs Viisas Nainen soittaa kesken työpäivänsä Mafaldalle. Hän menee suoraan asiaan: onko teidän perheessä väkivaltaa.

Eräs Viisas Nainen vakuuttaa, että hän haluaa auttaa koko perhettä, ihan jokaista. He keskustelevat pitkään ja - Mafalda ei meinaa uskoa - avoimesti. Hänelle valkenee, että turvakoti on heidän paikkansa. Kun Ykä Y-Ylilyönti tarttuu vaimoonsa tai lapsiinsa vihan vallassa, hän tekee aina, yksiselitteisesti väärin. Eikä se ole normaalia. Mafalda katsoo puhelun jälkeen pitkään ikkunasta ulos. Koivuissa on hiirenkorvat. Mitään muuta hän ei ajattele.

Samana iltana tapahtuu taas. Kaikki kahdeksan saivat osansa, ja Ykä Y-Ylilyönti on lysähtänyt nojatuoliin: tein väärin, tein väärin! Hän odottaa siinä, että Mafalda tulee ja vapahtaa hänet ahdistuksestaan. Näin Mafalda meinasikin tehdä, mutta jokin voima sai hänet ottamaan kaksivuotiaan nuorimmaisen syliinsä, kännykän käteensä ja pihalle. Hätäkeskus. Valtava riski, mutta mitä muuta enää voi? Täällä on seitsemän tuoreeltaan pahoinpideltyä lasta ja yksi rikkihakattu vaimo, tulkaa äkkiä, tuokaa poliisi, palokunta, ambulanssi, tiedätte itse paremmin! Sylissäni on kaksivuotias lapsi, joka ei uskalla edes itkeä. Auttakaa, kun kerrankin olen älyissäni!

Älyissään hän kai sitten olikin. Saman yönä Mafalda ja lapset tuotiin turvakotiin. Mafalda tärisi: nämä tuntemattomat, epäuskoiset ihmiset ovat puuttuneet heidän perheensä elämään. Hänen aloitteestaan. Onko tämä oikein? Teinkö syntiä, kun en soittanut ensin jollekin puhujalle? Houkutteliko se Eräs Viisas Nainen hänet tottelemattomuuden poluille?

Sosiaalityöntekijän sanat saivat hänet lysähtämään helpottuneena alas: Nyt ei ole mitään hätää. Mafalda tunsi helpottuvansa, ole epäuskoinen, ole uskovainen, ole mitä tahansa, kiitos. Vaikkei sitä sanotuksi saa.

Seuraavina päivinä Mafalda tuntee ensimmäisen kerran valtavaa vihaa tapahtunutta kohtaan. En iki päivänä palaa sellaiseen kotiin, jossa mies hakkaa omiaan! Yhtäkkiä kaikki myötätunto ja ymmärrys aviomiestä kohtaan ovat poissa, jäljellä viha: selviämme ilman sinua, lastenhakkaaja. Otan eron, ja siihen ei toisilla uskovaisilla ole mitään sanottavaa! Kukaan ei tiedä oikeasti, mikä tilanne minulla oli. Minulla. Outoa ajatella yhtäkkiä ensin itseä, hän ihmettelee.

Ykä Y-Ylilyönnin sielunelämään emme pääse kurkistamaan paljoa. Hän soittaa eräälle siionin puhujista, ja sanoo vaimonsa lähteneen, voisiko puhuja keskustella hänen vaimonsa kanssa. Puhuja sanoo, että kyllähän avioliitto on Jumalan säätämä ja elinikäinen. - Kunnes kuolema meidät erottaa, siteeraa puhuja Ykälle.

Ykää paleltaa. Työpaikka (autokaupan myyjänä, blog. huom.)on vaarassa, mutta mitä siitä nyt! Vai pitääkö minun keskittyä nyt työhön? Pysyykö korttitalo pystyssä sen avulla? Mafalda! Lapset! Tulkaa takaisin, hän huutaa yksin tyhjässä talossa. Ja katsoo käsiään: olen saanut näillä tämän kaiken aikaan.

Isä n:o 99 on tietämätön näistä tapahtumista, kun Ykä Y-Ylilyönti soittaa hänelle muutaman päivän kuluttua reippaan kuuloisen puhelun: tulepa veli hyvä koeajamaan maasturi! Juuri äsken tuli liikkeeseen vaihdossa. Tämä ei ole mikään katulelu, tule, ja testaa vaikka mäntykankaalla oikotiet! Kyytiin mahtuu kuskin lisäksi seitsemän, nyt voisi olla hyvä tilaisuus vaihtaa vähän uudempaan!

Isä n:o 99 on hämillään. Hän muisti puhelun, jossa kuuli tämän perheen ongelmista. Hän tajusi puhelun jälkeen, että he ovat alitajuisesti vältelleet Ylilyönnin perhettä pitkään. Se on väärin, oli isä n:o 99 päätellyt itsekseen, mutta mitä, ah mitä me voimme tehdä? Nyt käyn autoliikkeessä katsomassa sen maasturin, kauppoja ei tule, mutta jos jotain tukea voisin... Otan Nelsonin mukaan, hän ajattelee jostain syystä, kuin itsestäänselvänä.

Ykä Y-Ylilyönti odottaa heitä autoliikkeessä avainta pyöritellen. Anna Herra heidän ostaa tämä auto, hän ajattelee. Rukoilee? Sieltä he tulevat. Nyt ammattitaito peliin, ja ystävällinen ilme kasvoille!

Isä n:o 99 katsoo maasturia, sitten hän nostaa katseensa Ykä Y-Ylilyönnin silmiin. Mmm... terve. Tässäkö tämä. Ykä on kuin aina ennen, ystävällinen, ihan ok, vähän imelä, mikä hän on oikeastaan aina. Onkohan heillä sittenkin kaikki hyvin, hän miettii. Vaimo odottaa kotona, ja isä katselee illalla taas lempeänä pienten leikkejä? Jos hänen ystävättärensä olikin väärässä?

Nelson ja isä n:o 99 lähtevät kahdestaan liikkeelle, ulos kaupungista saman tien. Mukavastihan tämä kulkee. Autokuume käväisee ylilämmön puolella, vaikka isä n:o 99 tietää: kauppoja ei tule syntymään. Maasturi ei nyt vain ole tarpeen. Nelson kertoo aamupäivästään työkeskuksessa. Hän sai porata reikiä lautaan. Mitä laudasta tuli, sitä Nelson ei osannut kertoa, vaan lupasi huomenna kysyä ohjaajilta.

Metsäautotiet tutuilla marjamailla olivat surkeassa kunnossa, mutta maasturi tuntui vain ilahtuvan vellinä soljuvista urista. On se peto tämä neliveto, veisteli isä n:o 99. Nelson hihitti ja toisteli perässä. Ostakko sää tämän, kysyi Nelson.

Isä n:o 99 oli levoton: hän ajatteli vain Ykää ja tämän perhettä. Olisiko ykä masentunut? Sellainen asia voi luoda perheen ympärille epäilyttävän ilmapiirin. Vai ovatko he vain rauhallisia, lapset? Onko Mafalda vain keskittynyt lapsiin niin, ettei edes kaipaa vieraita tai lenkkiseuraa? Vaikeaa.

Äskettäin luettu Maijan tarina pyörii mielessä. Jotkut hullut väittävät, ettei se ole totta. Onko mahdollista, että rauhanyhdistyksellä syyllistetään Mafalda ja - herra paratkoon - lapset, kun... jos. Voiko olla mahdollista, että johtokunta alkaa selvittämään asiaa, yksin, omin päin? Ne insinöörit?

Maailma on hetken isä n:o 99:lle jääkylmä paikka, vailla mitään hyvää tai koskematonta. Nelson tuntuu olevan sama lämmin itsensä, tällaisista huolista vapaa. Tai onhan silläkin huolensa...

Suon laidassa pidettiin tauko, ja noustiin autosta kevättä haistelemaan. Tuonne ei tälläkään ole asiaa, sanoi isä n:o 99 ja osoitti avosuota kohden. Tietystikään ei, tietystikään ei, vastasi Nelson.

Isä n:o 99 katsoi suota, yhtäkkiä hänen mielessään välähti kuva Ykän kaksivuotiaasta lapsesta lyöntiä odottamassa. Lapsen silmät katsovat isää, joka ei näe mitään. Kyynelet tulvahtavat isä n:o 99:n silmiin. Voi hyvä Jumala, mitä sille perheelle kuuluu, hän vaikersi - mielessään, niinkuin aina. Ei ääneen. En ole kyynelehtinyt vuosiin, hän tajuaa.

Nelson katsoo syrjäkarein isä n:o 99:n hiljaista olemusta. Hänen lapsenmielensä ohjasi lohduttamaan ystävää: Itke vain, ysäli, itke vain. Minäkin itkin tässä eilen. Minä en saa Katlista vaimoa, sitä minä eilen itkin.