VIII Kertokaa se Jaanalle

Lukija varmaan kuvittelee isä n:o 99:stä jo vaikka mitä. He ovat kuitenkin aivan tavallisen näköinen lestadiolaisperhe. Pirteä, iloinen äiti, tuumiskeleva, ehkä hieman hajamielinen isä n:o 99. Sosiaalisia lapsia. Siitäköhän tämäkin jutun juonne?

Siionissa tarvitaan sananpalvelijoita, kiertää huhuna. Viljo on nuorin paikallinen saarnamies, puhuja, puhuvainen veli, sanankylväjä, mitä nimityksiä niitä käytetäänkään, ja hänkin yli kuudenkymmenen! Ja seurakuntahan se puhujat asettaa tai tiputtaa / lepuuttaa, näin tahdomme uskoa.

Seurakunta, tässä tapauksessa leskimummo Katri, puhuvainen veli Viljo ja muutama muu ovat olleet ajattelemassa, että isä n:o 99 voisi olla aivankuin kehityskelp... Niin, siis isä n:o 99 voisi olla tällainen sovitteleva ja rauhallinen. Onko se pitänyt puheenvuoroja? On kai, vaikkei viime virkistysillassa pitänytkään, nyökki vain toisten puheille. Onhan sekin merkki jostain! Ja aivan oikein, isä n:o 99 on raamattuluokanopettajana heidän piirissä. Ja niillä ei ole liian rankkaa, lapsiakin vain N, monilla muilla NN (pidetään edes lapsimäärä yksityisasiana).

Tahdomme aivan kuin olla tunnustelemassa isä n:o 99:n tuntoja tällaisessa asiassa, he puhuvat. Mikä olisi sellainen sopivainen lähestymistapa, että ilmaistaisiin veljelle, miten seurakunnassa on noussut ajatusta? Leskimummo Katri keksi - kertokaa se Jaanalle! (Katri ei malta olla näitä asioita puhumassa aivan kuin rauhallisesti ja hiljaa eläen.) Ei kö puhelin kätteen ja asia pariskunnan tietoon!

Niin, Jaana on siis isä n:o 99:n (rakas) vaimo. Viljo soittaa hänelle. Jaana pyörittää epäuskoisena päätään, naurahtaa hätäisesti ja sanoo, että ette te tunne isä n:o 99:ää, se on välillä ihan hö-pe-lö. Ei se etes lue Raamattua, ja Päivämiestäkin harppoen (tänään se kyllä huusi Jes! kun luki Tuomikosken kolumnin nationalismin roskasta, mutta ärisi viimeistä sivua lukiessaan). Viljo lopettaa sitten puhelun ja kertoo toisille, että Jaana luonnollisesti tunsi kovasti arkuutta tällaisen tehtävän edessä, vaikkei tehtävä hänelle olisikaan, mutta lupasi ottaa puheeksi.

Isä n:o 99 tulee vasta illalla ylitöistä. Onneksi sauna on lämmin. Kohta sinne.

- Susta aiotaan tehhä puhuja.
- No joo, hyvä läppä. Missä viskipullo.
- No tuo oli huono läppä. Sano vissyvesi, lapset oppii muuten sanomaan väärin.
- Viskyvesipullo. Puhujahan mää jo oonkin, unissa ja silleen.
- Totta. Mutta Viljo soitti. Sanoin, ettei susta ole.
- Oliko tuo nyt läppä vai ei, ei susta taas ota selvää.
- Ei.

Saunassa ei ole rauhallista. Lapset kirkuu kylpyhuoneessa. Saunaan lapset eivät tule, isä n:o 99 saa olla rauhassa kun viskoo löylyä. Jaana kestää löylyt ja kertoo Viljon puhelun.

- No aika avuton yritys se kyllä niiltä olisi, isä n:o 99 sanoo.
- Niin olisi.

Isä n:o 99 muistaa, miten hän testasi puhujanpaikkaa. Kun hän vei Nelsonia asunnolle, tämä sanoi isä n:o 99:ää puhujan näköiseksi, vaikka ehkä vähän liian laihaksi. Pullaa syömällä se hoituu, oli Nelson kannustanut. Ei kai Nelsonin sana tässä paina, se olisi jo oikeasti absurdia.

Ei kait se auta muu kuin aloittaa harjoittelu. Minä aloitan lauseen, sinä jatkat, niinkö, kysyy isä n:o 99 vaimoltaan. Okei.

- Tälle paikalle tulleena...
- ... tunnen itseni aivan...
- ... alastomaksi...
- ... vieläkö tällainen...
- ... löylyä lissää...

Yhtäkkiä isä n:o 99 menee pieneen paniikkiin. Onko niillä valta laittaa, hän kysyy Jaanalta. Kai. Ähh, kun sais vain olla, sanoo isä n:o 99 tuskaisena. On niillä valta.

Isä n:o 99 pyyhkii pelon kyynelen silmäkulmasta. Onneksi täällä saunassa on hämärää. Ja lapset kirkuu kylpyhuoneessa, onneksi.